Keskiviikko aamu alkoi taimien hakemisella taimimyymälästä ja niiden istuttamisella liikennevahinko kohteessa. Korvaustaimet olivat ns. maxitaimia/astiataimia. Istutettavana oli timanttituija sekä pensasaidan taimet (6 kpl); aitaorapihlaja ja puistosyreeni.
Istutustehtävän jälkeen siirryimme Ainolaan, jossa viimeistelin eilen iltapäivällä tekemäni nurmetuksen jyräämällä. Kylvetty nurmensiemen ei huuhtoudu sadevesien mukana poista ja kiinnittyy myös paremmin kasvualustaansa. Jyräämisen tein kahteen suuntaan.
Seuraavaksi tiivistin betonilaatoituksen alle tulevan kantavan kerroksen, joka oli aikaisemmin muotoiltu ja tasattu. Valmiin puutarhakalusteryhmän alle tulevan laatoituksen ja siihen johtavan käytävän koko on noin 10 m2. Lisäksi ennätin ennen seuraavaan työkohteeseen siirtymistä levittää ja tasata noin 3 metrin kulkuväylälle kivituhkan.
Työpäivästäni suurin osa kului kivitöiden parissa osallistuen erityövaiheisiin monipuolisesti.
-pia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti