Maanantain työpäivä vierähti ammattiosaamisen näyttöjen parissa. Näytöissä työtehtävinä puiden ja pensaiden leikkaus, hoitosuunnitelma, kasvien istuttaminen sekä viheralueiden kivitöiden tekeminen. Valitettavasti päivä oli osaltani niin aktiivinen, että oma dokumentointi jäi vähäiseksi. Muutama kuva kivitöiden osalta.
Tänään työviikko jatkui erillaisten viheralueen rakentamiseen liittyvien tehtävien parissa. Ensimmäisenä kävimme viimeistelemässä aiemmin valmistuneen istutusaltaan kuorikatteella.
Seuraavana kohteena oli Ainolan tanssilavan pihapiirissä sattuneen vesivahingon aiheuttaman kasvillisuusryhmän kunnostus. Kasvillisuusryhmä sijaitsee rinteessä ja siihen on aiemmin istutettu lamoherukkaa. Sattuneen vahingon vuoksi alueelle on valunut erilaisia maa-aineksia, kuten hiekkaa ja kivituhkaa kuorikatteen ja osittain kasvien päällekin vaurioittaen taimia.
Tehtyämme paikan päällä työsuunnitelman päädyimme poistamaan kasvillisuusryhmän vallanneet rikkakasvit vahingon kohteena olleelta alueelta, jotta saisimme esiin olemassa olevat taimet sekä vioittuneet/poistettavat taimet. Varsinaisesti rikkakasvien poisto ei kuulunut työhömme, mutta varmistaaksemme istutettavien uusien taimien paikat ja määrät sekä helpottaaksemme katteen levittämistä päädyimme tekemään tämän työvaiheen. Saatuamme uusien taimien sijoituspaikat jaoin taimet valmiiksi istutuspaikoilleen.
Taimien istuttamisen jälkeen merkitsimme taimet, jotta katteen levittäminen olisi helpompaa ja havaitsemme olemassa olevien pienten ja hentojen taimien sijainnin paremmin katteiden joukosta. Merkkikepit laitoimme yhteisesti sopien kasvien yläpuolelle rinteessä. Tämän kasvillisuusryhmän osalta viimeistely jatkuu seuraavan päivänä kuorikatteen saatuamme sen levittämisellä. Kuorikatetta levitetään 7 senttimetrin kerros. Tähän kasvillisuusryhmään laskin katetta tarvittavan 5,5 m3. Katetta ei saada levitettyä koneellisesti vaan se voidaan toimittaan vain välittömään läheisyyteen, josta sen levitämme pressua hyväksi käyttäen. Kottikärryllä tehtävä työ on hidasta. Samalla laskin katteen tarpeen kahteen muuhunkin kasvillisuusryhmään. Kaiken kaikkiaan katetta tarvitaan 8 m3.
-pia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti