maanantai 2. toukokuuta 2016

Työssäoppiminen puutarhalla alkaa





Ensimmäisenä työssäoppimispäivänäni Viinikan Puutarhalla Puuppolassa aloitimme amppeliruukkujen ruukutuksella eli ruukkujen valmistelu istutusta varten. Työ oli jaettu vaiheittain toteutettavaksi. Kaksi työntekijää purkivat amppeliruukut kuljetuspakkauksista sekä laittoivat niihin valmiiksi välipohjat ja kasvulannoitteen. Seuraavassa työpisteessä amppeliruukut täytettiin kasvuturpeella. Itse työskentelin tässä pisteessä. Tärkeää ruukutuksessa oli laittaa kasvuturvetta sopiva määrä ruukkuun. Kasvuturvetta tuli laittaa ohjeistuksen mukaisesti niin, että mieluummin istutusvaiheessa tarpeen vaatiessa ylimääräinen poistetaan kuin laitettaisiin erillisistä astioista puuttuviin kasvuturvetta lisää. Tarpeettomasti astiaa täytettäessä ei kuitenkaan kasvuturvetta tiivistetä.


Ruukutuksen jälkeen täydet lavat kuljetettiin runko-ohjattavalla pyörökuormailella kasvihuoneisiin ja jaettiin valmiiksi kasvupöydille odottamaan taimien istustusta.

-pia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti