Paralleelinen asettelutapa kukka-asetelmassa jatkaa niin sanotusti astian muotoa. Se sopii pieneenkin tilaan ja saadaan näyttäväksi. Tällaisessa asetelmassa jokainen kasvi/kukka on oma yksilönsä ja niillä on "oma kasvupiste". Paralleelisessa asetelmassa ei käytetä leikkovihreää tai jos käytetään niin hyvin vähän. Tällaisessa asetelmassa kukkasieni jätetään varsinaisen astian pinnan alapuolella ja se voi olla myös osa työtä eli esimerkiksi värillistä sientä ei peitetä kasveilla. Sieni voidaan myös peittää katemateriaaleilla, kuten me harjoitustyössä teimme.
Paralleelisesta asetelmasta voidaan tehdä yksi- tai kaksipuolinen riippuen puhtaasti asetelman sijoituspaikasta.
Alla osa ryhmämme harjoitustöistä. Esittelemme omat työmme tai teemme tutustumiskävelyn ja havainnoimme toistemme töitä oppien samalla toisiltamme. Tässä harjoituksessa oli hyvä havainnoida myös eri kasvien sopivuutta paraleeliseen kukka-asetelmaan. Tällaisen asetelman tekeminen osoittautui haastavaksi ja vaatii myös työssä käytettäviltä kukilta erinomaista laadukkuutta.
-pia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti