maanantai 2. toukokuuta 2016

Kukka-asetelmat kastajaisiin

Maaliskuun alussa olin ensimmäistä kertaa työssäoppimassa toisessa työssäoppimispaikassani eli Minnan Ruusupuussa. Aamu alkoi juuri tulleen ison kukkaerän käsittelyllä ja myyntin valmistelulla. Tärkeää on mahdollisimman pian saada kukkiin uudet imupinnat ja putsata muun muassa ruusuista piikit ja ylimääräiset alalehdet kuten muistakin leikkokukista ja laittaa ne virkisteen kera sopivan lämpöiseen/haaleaan veteen ja viileään. Imupinnan leikkaamisessa tulee käyttää terävää veitseä.


Minnan opastuksessa opettelin tekemään kukka-asetelmia kahteen erityyppiseen astiaan. Asetelmat tulivat seuraavana päivänä vietettäviin siskon poikani kastajaisiin.




Ensimmäisenä asetelmana valmistettiin kahvipöytään tuleva työ. Ainoastaan kuvassa näkyvä astia oli ennekkoon annettu, muutoin kukkien valinta jäi minun tehtäväkseni. Apuna toki oli Minna ja hänen rautainen ammattitaitonsa.



Toinen asetelma tehtiin varsinaiseen kastepöytään. Kukkamaailma noudatti samaa linjaa kuin kahvipöytään valmistettu. Erona vain pöytäasetelman sijaan korkea muoto ja putousmaisesti valuvat Muratit ja ihanat pieniä jalanjälkiä omaavat nauhat.

-pia




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti