Tänään vuorossa oli omakotitalon tontille pensasaidan istuttaminen. Kohteeseen oli aidaksi valittu Marja-aronia. Istutettavan raja-aidan kasvualusta oli lähtökohtaisesti hyvää, vain muutaman vuoden ollutta nurmialuetta. Aikaisemmin työn aloittanut ryhmä oli ottanut jo istutuslinjan rajapyykeistä ja aloittanut työn edellisenä päivänä. Ryhmämme jatkoi työtä ja pääsimme suoraan valmistelemaan istutusalueen hyödyntämällä ensin kanttausrautaa merkkaamaan nurmialueeseen poistettavan maa-ainesalueen. Poistettavana oli lähinnä pintamaa ja paikoin ollut savi. Tilalle toimme uutta kasvualustaa, jonka tiivistettiin polkemalla.
Valitut ja ennakkoon hankitut taimet olivat niin sanottuja avojuurisia taimia ja ne on säilytettävä istutukseen saakka koskeassa, juuret suojassa. Kasvutavaksi työn tilaajat olivat valineet vapaan kasvutavan ja näin taimien istutusväliksi valikoitui 50 cm. Tällaista aitaa ei siis muotoon leikata oikeastaan missään vaiheessa.
Taimien istutusta varten kaivetaan kasvualustaan riittävän syvä kuoppa, johon taimi istutetaan huolehtien samalla juurien hyvä leviäminen. Kasvualusta tiivistetään taimen ympärille jaloin kantapäitä hyödyntäen, lopuksi taimen tyvi vielä tarkistetaan oikean istustyvyyden varmistamiseksi. Istutuksen jälkeen huolehditaan kastelusta kastelemalla taimet kevyellä suihkulla/sumulla ja tehden kastelu useampaan kertaan. Mikäli kyseessä olisi ollut muotoon leikattava aita, olisi taimille tehty samalla istutusleikkaus.
Samassa kohteessa perehdyimme myös hedelmäpuiden istuttamiseen ja tässä tapauksessa rinteiseen paikkaan. Rinteeseen istutettaessa on tärkeää huolehtia taimipaakun oikeasta istutussyvyydestä ja alarinteen puolelle riittävästä maa-aines vallista, jottei taimen kasteluvesi pääse heti valumaan taimen juurelta muualle. Tärkeää istutuksen lisäksi on hedelmäpuun tuenta. Tuennassa käytetään ehdottomasti kahta tukevaa tuentapuuta, jottei nuori taimi pääse liikkumaan tuulessa tai lumikuormassa. Tuennassa käytetään taimen tuentapuihin tukemisessa esimerkiksi tervanarua, joka on pehmeä taimea ajatellen, mutta antaa hyvän tuennan. Myös kuminen materiaali on käytettävissä.
-pia