torstai 29. kesäkuuta 2017

Tukimuuri ja graniittikivi portaat



Tänään töissä oli vuorossa tukimuurin rakentaminen muurikivestä sekä graniittisten portaiden asennus. Minun osuuteni alkoi tukimuurin asennuspohjan viimeistelyllä asennuskiskojen avulla. Ensimmäisenä tein tarkistusmittaukset muurin pituuden ja korkeuden osalta. Sen jälkeen varmistin kaadot. Asennuskiskojen avulla tein asennuspohjan tasauksen.  Tukimuurin taaksen jää betonilaatoituksen perustukset ja eteen tulee seulanpääkivi (100-150) heitoke.


Tukimuurin alimman kerroksen talon perustusta vasten tuleva ensimmäinen kivi on puolikas. Kiven mittauksen jälkeen leikkaus tehtiin kulmahiomakoneella. Aloitettaessa puolikkaalla kivellä päällimmäiseen kerrokseen tulevat kivet ovat kaikki tässä tapauksessa kokonaisia ja muurista saadaan tukeva sekä siisti vaikutelma.



Tukimuurin ensimmäisen kerroksen valmistuttua viimeistelimme tulevan garaniittikiviportaikon pohjat. Tämän osuuden teimme yhteistyössä asennuskiskojen etäisyyden vuoksi. Asennushiekan/kivituhkan  tasasimme metallisella "linjalaudalla" ja ylimääräinen kivituhka poistettiin.  


Graniittikivien asentaminen portaikkoon aloitettiin ja päätettiin puolikkaalla kivellä, jotta toinen porrastasanne saadaan ladottua tiililadonnalla ja kaikki kivet ovat kokonaisia. Tämä tekee portaikosta tukevamman. Sama ladontatapa myös tukimuurissa. Porraskivien asentamisen teimme parityönnä. Kivet ovat reilusti yli 100 kiloisia ja niiden nostamisessa käytimme apuna nostoliinoja.


Askelman leveys on 34 cm ja nousu 15 cm. Kallistusta portaikossa on 1 %, jotta vesi pääseen valumaan niistä pois. Porraskiven toinen kerros asennettiin 1 cm verran alemman kiven päälle tukevuuden lisäämiseksi. Työpäivän päätteeksi portaikko oli jo lähes valmis. Huomenna työmme jatkuu portaiden valmistamisella loppuun sekä tukimuurien viimeistelynä. Pihalaatoituksen osalta on myös viimeisten laattojen ja reunakivien asennus sekä saumaus.

-pia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti