torstai 29. kesäkuuta 2017

Tukimuuri ja graniittikivi portaat



Tänään töissä oli vuorossa tukimuurin rakentaminen muurikivestä sekä graniittisten portaiden asennus. Minun osuuteni alkoi tukimuurin asennuspohjan viimeistelyllä asennuskiskojen avulla. Ensimmäisenä tein tarkistusmittaukset muurin pituuden ja korkeuden osalta. Sen jälkeen varmistin kaadot. Asennuskiskojen avulla tein asennuspohjan tasauksen.  Tukimuurin taaksen jää betonilaatoituksen perustukset ja eteen tulee seulanpääkivi (100-150) heitoke.


Tukimuurin alimman kerroksen talon perustusta vasten tuleva ensimmäinen kivi on puolikas. Kiven mittauksen jälkeen leikkaus tehtiin kulmahiomakoneella. Aloitettaessa puolikkaalla kivellä päällimmäiseen kerrokseen tulevat kivet ovat kaikki tässä tapauksessa kokonaisia ja muurista saadaan tukeva sekä siisti vaikutelma.



Tukimuurin ensimmäisen kerroksen valmistuttua viimeistelimme tulevan garaniittikiviportaikon pohjat. Tämän osuuden teimme yhteistyössä asennuskiskojen etäisyyden vuoksi. Asennushiekan/kivituhkan  tasasimme metallisella "linjalaudalla" ja ylimääräinen kivituhka poistettiin.  


Graniittikivien asentaminen portaikkoon aloitettiin ja päätettiin puolikkaalla kivellä, jotta toinen porrastasanne saadaan ladottua tiililadonnalla ja kaikki kivet ovat kokonaisia. Tämä tekee portaikosta tukevamman. Sama ladontatapa myös tukimuurissa. Porraskivien asentamisen teimme parityönnä. Kivet ovat reilusti yli 100 kiloisia ja niiden nostamisessa käytimme apuna nostoliinoja.


Askelman leveys on 34 cm ja nousu 15 cm. Kallistusta portaikossa on 1 %, jotta vesi pääseen valumaan niistä pois. Porraskiven toinen kerros asennettiin 1 cm verran alemman kiven päälle tukevuuden lisäämiseksi. Työpäivän päätteeksi portaikko oli jo lähes valmis. Huomenna työmme jatkuu portaiden valmistamisella loppuun sekä tukimuurien viimeistelynä. Pihalaatoituksen osalta on myös viimeisten laattojen ja reunakivien asennus sekä saumaus.

-pia

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Betonilaatoituksen asentamista



Matkalla kohti tämän päivän työmaata. Betonilaatoituksen asentaminen yksityispihassa. Pihassa on jo aikaisemmin aloitettu laatoituksen tekeminen, mutta viime hetken muutostoiveiden myötä osa laatoituksesta oli purettu ja osallistuin nyt niiden uudelleen asentamiseen.


Perustukset olivat jo valmiina, joten pääsimme tekemään uudelleen työvaiheet ohjauskiskojen asentamisesta eteenpäin. Ennen tätä työvaihetta tehtiin mittaamiset ja kallistuksien tarkistukset. Pinnat kallistetaan aina rakennuksista poispäin. Suositus minimikallistus on 2 %, eli yhden metrin matkalla kallistus on 2 cm. Laatoitettava alue sijoittuu kahden rakennuksen väliin rinnetontilla. Kaatoja pitää siis olla rakennuksista poispäin ja loivasti kohti viheralueita. Ensisijaisena asiakkaan toiveena on, että laatoituksesta tulee mahdollisimman tasainen (vähän kallistuksia).



Asennuskiskojen asentamisessa tärkeä apuväline on vesivaaka (vatupassi). Asennushiekan asemasta tässä laatoituksessa uusimisessa käytettiin kivituhkaa. Kivituhka tasasattiin ohjauslaudan avulla.



Laattojen ladonta jatkettiin aikaisemman laatoituksen jatkeeksi asentaen uudet laatat aina valmiiksi ladottujen päältä. Tasatun pohjan (asennushiekan) päällä ei saa kävellä. Isojen laattojen asentaminen on hyvä tehdä useammassa rivissä, jotta yksittäisen laatan asennus voidaan tehdä ns. kulmittain. Tässä Bender Orlando Antik betonilaatassa oli käytettävissä neljää eri kokoa, joiden asennus oli toivottu ei symmetriseksi. 

Työ viimeistellään saumaamalla saumaushiekalla ja täryyttämällä täryttimellä. Nämä tehtävät jäivät loppuviikkoon, kuten laatoitetun alueen reunaan tulevien graniittikivisten portaiden ja muurikivien asennuskin.


-pia

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Takuuajan hoitotöitä


Toinen työssäoppimisjaksoni on alkanut Keski-Suomen Puutarha-apu Oy:llä. Ensimmäisenä päivänä matkasimme kohti Onervamäen Valteri koulua Kukkumäessä ja  tehtävänä takuuajan hoitotöitä kasvillisuusryhmissä. Yllä olevassa kuvassa näkyy kuinka peltokorte on pääsääntöisesti vallannut angervo ryhmän.


Kitkennän jälkeen on istutusalue huomattavasti siistimpi.


 Kitkentää tehtiin myös rinteessä olevassa ruusuryhmässä. Peltokorte oli pääsääntöisesti vallannut tämänkin istutusryhmän, mutta toki seasta löytyi myös leskenlehteä, hiirenvirnaa, heinää ja ohdakeen alkua.


Toisena työssäoppimispäivänäni rikkakasvien lisäksi keskityin pääsääntöisesti puiden leikkaamiseen. Alueen koivuntaimista leikkasin pois kuolleet oksat.


Koulun piha-alueella olevien vuorimäntyjen osalta tein vuosikasvaimien typistämisen. Näistä vuorimännyistä poistettiin vuosikasvaimesta 1/3 - 1/2. Typistämällä vuorimänty saadaan pysymään tiheänä ja matalana. Mitä enemmän vuorimännyn vuosikasvaimia typistetään sitä tiheämpi siitä kasvaa.



Istutusryhmään kuuluvat tuiviot olivat saaneet talvivaurioita ja myös ne käytiin läpi leikkaamalla vaurioituneet oksat pois. Laitan seuraavaan postaukseen kuvan hoidetusta alueesta - unohtui työntäyteisen päivän päätteeksi kuvan ottaminen.

-pia



Kesän edetessä


Pikkuhiljaa viimeisin muutoskohteeni alkaa näyttämään paremmalta, kuunliljat nousevat vauhdilla, pesäkuusi tekee uutta kasvua ja pilvikirsikka on juuri päättänyt kukintansa.



Vuosi sitten perustettu perennapenkki myös ilahduttaa; kaikki kasvit ovat selvinneet talven yli.



 Keväällä uusittiin myös marjapensaiden tuet. Tuntuukin, että kaikista pensaista tuli nyt näyttävämpiä ja ryhdikkäitä. Sadonkoruu aikaa siis odotellessa :-)

-pia