Työssäoppimiseni aikana Keski-Suomen Puutarha-avulla pääsin myös osallistumaan työmaakatselmukseen Jyväskylän Yliopiston Seminaarinmäellä.
Alueelta löytyi opiskelijoiden tekemää tilataidetta :-), jossa hyödynnetty vain ja ainoastaan luonnonmateriaaleja ja itse työkin luontoon sijoitettuna.
Työhön kuuluu myös ajoittain omien varastojen ja pihamaiden siivousta. Meneillään tällä kertaa pihamaan siivous ja poistettavien tarvikkeiden lajittelua. Tästä kyllä olisi voinut tehdä oman "hauskat kotivideot". Työturvallisuus oli toki huomioitu. Ainahan kuva ei kerro koko totuutta :-)
Saapuneiden toimitusten lähetyslistojen ja tuotteiden tarkistaminen. Tässä toimitettuna suurikokoisia suomenpihlajia.
Työssäoppimisen aikana tuli myös tutuksi erilaiset tavaran toimittajat ja yhteistyökumppanit. Hoidimme suurimman osan tarvikenoudoista itse eli maa-ainesten hakua muun muassa KAK:n noutopihalta, puutarpeita eri toimijoilta, betonikiviä, ruuveja ja muttereita, vuokralaitteita, yms. Eikä tutustumatta jäänyt rengasliikkeen korjaamokaan.
Tämä viherrakentajaopiskelijan poikkeuksellinen lounas oli pakko kuvata. Eväät eivät todellakaan olleet muulloin näin herkullisia.
-pia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti