Viikon viimeisenä työpäivänä lähdimme neljän hengen työporukalla rakentamaan kerrostalon pihamaalle kahdelle tomutustelineelle betonilaatoituksia. Toisen tomutustelineen sijoituskohtaan oli jo tehty mittaus ja vanhojen maa-ainesten poisto, joten aloitimme tekemällä tarkistusmittauksen sijainnin osalta ja sijoittamalla rakennusalueellen pohjalle suodatinkankaan.
Suodatinkankaan päälle tuli noin 30 cm kerros kivimurskaa, joka tasattiin ja käsin ja tehtiin tarvittavat kallistukset.
Kun kantava kerros on valmis, asennetaan ohjauskiskot varmistaen vielä oikea korkeus ja kallistukset. Kiskojen väli täytetään asennushiekalla. Tässä tapauksessa kivituhkalla. Asennushiekka tasoitettiin/hierrettiin metallisella "linjalaudalla" ja ylimääräinen kivituhka poistettiin.
Tämän alueen pintamateriaaliksi oli valittu 50 x 50 betonilaatta. Ensimmäisen laatan kohta tarkistettiin ja merkittiin merkkausmaalilla. Hyvänä apuna olisi myös linjalangat. Laatoitettava alue on kooltaan 2,5 x 2 m. Laatat ladottiin ensin kulmalaatan molemmille sivuille ja siitä kohti keskustaa. varmistaen jokaisen laatan osalta tasaisuus ja saumojen tiiviys. Kookkaita ja painavia laattoja asennettaessa, kuten muulloinkin, on tärkeää kiinnittää huomiota oikeisiin työasentoihin ja nostotapoihin.
Valmiin laatoituksen reuna-alue tiivistettiin kivituhkalla ja lopuksi reunat tasataan vielä mullalla ja nurmetetaan. Tämä työvaihe jäi odottamaan uutta työviikkoa. Toisen tomutustelineen kivetyksen ja olemassa olevan nurmikon korkeuserot tasattiin ennen multaakerrosta vanhoilla, toisen telineen alta poistetuilla maa-aineksilla.
-pia