maanantai 29. elokuuta 2016

Köynöshortensian lumous


Opetellessamme koulussa köynnöksiä ja nähdessäni Tampereen arboretumissa männyn rungon vallanneen köynnöshortensian olin koukussa. Minä haluan tuollaisen omaan puutarhaan ja patiota koristamaan. Meni vain viikko, kun sain kaksi tainta ja istutettua ne valittuun paikkaan. Taimet löytyivät Hankkijalta Mikkelistä. Hiukan piti järjestää vain hankintaa toisin kun itse ei paikalle päässyt. Hyvät taimet sainkin - annettuja ohjeita oli noudatettu ;-) Nyt jään odottamaan miten nämä taimet menestyvät täällä Jyväskylän korkeudella ja vyöhykkeellä talven yli ja miltä nämä ihanuudet tulevat muutaman vuoden päästä näyttämään.

-pia

Radiaalinen kukka-asetelma


Olemme koululla harjoitelleet kerran aikaisemmin, viime keväänä, radiaalisen kukka-asetelman tekoa (postaus: Työskentely kukkasieneen). Tällä kertaa asetelma tehtiin erilaiseen astiaan, mutta itse asettelu noudatti radiaalisen kukka-asetelman perusperiaatteita. Aluksi leikattiin kukkasieni astiaan lähes oikean kokoiseksi ja sitten se imeytettiin. Imeytyksen jälkeen viimeinen muotoilu ja sovittaminen astiaan. Kukkasieni jää muutaman sentin astian yläpuolelle ja se peitetään pohjana käytettävillä leikkovihreillä. Työssäni leikkovihreinä käytin salalia, nahkalehteä, hirssiä, bubleurumia ja mustikkaa.




Kukat asetellaan säteittäin ja korkein keskellä oleva kukka on noin 25 cm:n korkeudella. Työn edetessä työhön asetellaan leikkokukkia ja -vihreitä vuorotellen ja lopuksi viimeistellään ja täydennetään asetelmaa. Työtä on hyvä aika-ajoin tutkailla vähän etäämmältä ja eri näkökulmista. Koululla meillä oli apuna myös kuvitteellinen noutopöytäpiste. Leikkokukkina käytin neilikoita.




-pia



Elokuun kouluviikko


Elokuun lähiviikolla pääpaino oli kasvien tunnistamisessa. Kasveihin (puut, pensaat, perennat ja köynnökset) tutustuttiin ja niitä opeteltiin tunnistamaan niin koululla kuin tekemällä tutustumismatka Tampereelle. Siellä kohteena Tampereen arboretum (MAHTAVA PAIKKA!!!) sekä vuoden 2012 asuntomessualueella oleva Kirjailijan puisto. Molemmat hyviä kohteita kasvien monipuoliseen näkemiseen ja tutustumiseen, mutta harmiksi jälkimmäisessä oli tänä kesänä jäänyt rikkakasvien kitkeminen liian vähälle.





Yhtenä päivänä olimme tutustumassa Uusi-Yijälän tilaan (Ravintola Patapirtti) ja siellä kasvatettaviin kasveihin sekä ensisijaisesti pensasmustikkaan. Samalla keräsimme myös niitä sekä pakkasimme edellispäivänä kerätyt marjat pakastamista varten.


Kukkasidontatöissä opettelimme haarukkalangoituksen tekemistä sekä teimme radiaaliset kukka-asetelmat. Sen tekemisestä teen seuraavaksi oman postauksen.


-pia


Ihanat kasvit puutarhassa


Viime keväänä istutin kokeeksi muutamia uusia monivuotisia kesäkukkia. Ilokseni ainakin tänä kesänä ne kasvoivat ja kukkivat. Kyseessä siis yläkuvan jaloleinikki - Ranunculus ja alla oleva Freesia. Jaloleinikin sipulit tulee syksyllä kerätä ja säilyttää talven yli viileässä, pakkasettomassa tilassa.


Myös yksivuotiset kesäkuvat ovat tänä kesänä olleet kasvultaan runsaita ja iloa tuottavia. Alakuvassa on myös puutarhamme uuden tulokkaan kasvunäkymää eli keväällä istutetut heinät ovat myös olleet erittäin runsaita kasvultaan :-)

-pia

Satoa omasta puutarhasta


Kesän aikana on saanut kerätä omasta puutarhasta ja kasvihuoneesta upeaa satoa. Kaikki on tuntunut kasvavan runsaasti ja kookkaiksi onpa sitten kyse kesäkurpitsasta, kasvihuonekurkusta, -tomaatista, paprikasta, chileistä tai amppelimansikoista. Myös marjapensaat ja hedelmäpuut ovat olleet tuottoisia :-)



-pia

Juhannuskimppu


Tämä juhannuskimppu on sidottu omasta pihasta kerätyistä kukista ja kasveista. Kukkavihreänä on käytetty marja-aronia pensaan kesän kasvustoa, kirjavaa kuunliljaa ja cosmos-kukkaa. Kimppu on sidottu spiraalitekniikalla, mutta hivenen vapaammin erityisesti korkeussuunnassa. Kuunlilja pohjamateriaalina toimi hauskasti tällaisessa kotipihan kukista hyödynnetyssä kimpussa antaen kimppuun hyvän värisäväyksen materiaalien muodostuessa vain kolmesta lajista.



Ja rinnalle vielä toinen testiksi sidottu kimppu, jossa käytin herttavuorenkilpeä, pihasureeniä, verbenaa, belargoniaa ja rusopajuangervoa. Kesällä kannattaa kotipihan kasveja hyödyntää kukkasidontatöissä rohkeasti ja testailla ennakkoluulottomasti niiden kestävyyttä.


-pia


Surukimppu haudalle


Kesäkuussa sidoin surukimpun vietäväksi haudalle vainajan merkkipäivänä. Kimppu on kooltaan pieni ja helposti laitettavissa haudoilla käyttävään hautamaljakkoon. Kukat valitsin ensisijaisesti vainajaa ajatellen. Leikkovihreinä salalia ja eucalyptusta sekä tuonenkieloa. Kukkina ruusua, neilikkaa ja freesiaa.



-pia

Kuppikukkien teko


Kuppikukkia Baby Shower –kutsuille. Kukka-asetelmani muodostuu pienistä kukkasieniasetelmista eli kahdeksasta pahviseen (sisäpinta nesteenpitävä) kuppikakkuvuokaan sienitekniikalla tehdystä itsenäisestä asetelmasta. Tarjoiluastian (korkeus n. 30 cm) ylemmän kerroksen asetelmien ( 3kpl) kukkina on germiiniä, harsokukkaa, poimulehteä ja marja-aroniapensaan lehtiä. Alemman kerroksen asetelmissa (5 kpl)  on pianoruusua, nappikrysanteemia, harsokukkaa ja marja-aroniapensaan lehtiä.  




Ylemmän kerroksen yksittäiset asetelmat olen sijoittanut niin, että ainoastaan yhdellä laidalla olevat poimulehdet on suunnattu tarjoiluvadin keskiosassa olevaan kahvaan päin.


Mielestäni hauska ja erilainen pöytäasetelma, joka sopi hyvin kahvipöytään, jossa noutopiste sivupöydällä. Haluttaessa myös siirrettävissä. Katsottavaa sivulta ja ylhäältä ja matalana sekä ylöspäin kapenevana ei muodostanut pöydän äärellä istuttaessa näköestettä. Erilliset kuppikukat luovat myös ilmavuutta kokonaiskuvaan. Kruununa mielestäni vanha ja metallinen tarjoiluastia, jossa hillittyä koristelua. Värimaailma neutraali, mutta raikas jättäen salaisuudeksi tulevan lapsen sukupuolen.

-pia