Aloitin siis opinnot 11.1.2016. Opiskelumme on monimuoto-opiskelua ja muodostuu sekä lähiopetusjakoista, etäopinnoista ja työssäoppimisesta. Lisäksi osaaminen osoitetaan ammattiosaamisen näyttönä työelämässä.
Haaveena uusi ammatti
Miksi lähdin opiskelemaan alaa? Taustalla on monia henkilökohtaisia syitä. Yksi niistä on se, että elämäntilanteessani oli sopiva hetki ja uskallusta heittäytyä turvallisesta viranhaltijatyöstä opiskelijaksi ja toteuttaa haavettaan eli toimia lähes täysipäiväisesti yhden oman harrastuksen äärellä.
Mitä opinnot ovat alussa sisältäneet?
Heti opintojen alussa hämmästyin. Olemme vain viikon kuukaudesta oppilaitoksessa kontaktiopetuksessa. Tämähän on aivan liian kevyttä! No ensimmäisten väliviikkojen osalta täytin kalenterini käsitöillä (kutomista, tuunaamista, remontointia jne.) sekä liikuntaharrastuksen pariin palaamisella. Ihanaa, aikaa tehdä kaikkea sitä, mikä on jo jäänyt työtelämän kiireellisyyden vuoksi lähes unholaan.
Pettymys oli kuitenkin se, että emme päässeet heti tositoimiin ja saaneet upottaa käsiämme multaan. Toki ensimmäisellä lähiviikolla opettelimme jo sitomaan kukkakimpun ja valmistelemaan leikkokukkia myyntiä varten.
Minä kuitenkin halusin ja haluan enemmän. Niinpä olen jo sopinut tälle keväälle runsaasti työssäoppimista. Olen jo aloittanut ja huhtikuussa jatkan työssäoppimista Viinikan puutarhalla Puuppolassa. Huhti- ja toukokuussa olen työssäoppimassa Minnan Ruusupuussa (myös joulukuussa) ja kesäkuussa Jyväskylän seurakunnan Mäntykankaan hautausmaalla. Syksylle on selvityksen alla vihersuunnitteluun ja -rakentamiseen liittyvät jaksot. Tämän vuoden aikana haluan oppia alaa mahdollisimman paljon käytännössä ja oikeissa työtehtävissä.
Opiskeluumme on tähän mennessä liittynyt kasvien tunnistamista ja niiden kasvitieteelliset nimet sekä perusteita puutarha-alasta monipuolisesti. "Kursseja", joita meillä on aluksi ollut, ovat muun muassa Viheralueiden rakentaminen, Avomaan kasvutekijät, Kasvihuoneen kasvutekijät, Viheralueen kasvit sekä Tuotteiden tuntemus ja käyttö. Viimeksi mainittu liittyy kukkakauppatyöskentelyyn.
-pia